torstai 3. syyskuuta 2015
Kuka ihme on sarjakuvahahmo?
Moi!
Nimeni on Elli ja opiskelen taidealalla toista vuotta. Olen täältä Pohjois-Pohjanmaalta kotoisin oleva ystävällinen ja hiljainen kuvien töhertäjä :)
Miksi blogini nimi on Sarjakuvahahmo?
Koska piirrän vähän kaikenlaista ja myös sarjakuvaa. Ja aluksi tälle blogille oli hyvin hankala keksiä nimeä, joten päädyin sitten sarjakuvahahmoon.
Jepulis jee :D Eli olen piirtänyt sarjakuvaa vakavissani nyt jotain 7 vuotta. Tyyli siinä on aika omanlainen ja se on semmone tai no yrittää olla "toiminta" pläjäys... :D
Ajattelin laittaa sarjakuvastani kuvia tänne blogiini sitten kun saan siihen järkevän järjestelyn. Sitä odotellessa :)
Olen hiljattain innostunut muotokuvienkin tekemisestä, jotka ovat yleensä jotain lempi laulajiani. Toki tykkään myös maalata silloin tällöin, jos inspiraatio iskee :)
Harrastuksiini kuuluu myös mangakirjojen lukeminen. Ehdottomia suosikkeja tällä hetkellä ovat Gantz, Bleach ja Gunnm... jep :D niistä sitten joskus tarkemmin.
Blogin kirjoittaminen on minulle uutta, sillä en ole ennen kirjoittanut. Perustin blogin siksi, koska haluan julkaista kuvia joistakin töistäni ja myös oppia kirjoittamaan blogia. Toivon, että blogilleni löytyisi edes muutama lukija :)
Tässä kaikki tällä kertaa...
Kiitos ja näkemiin! :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihana omakuva ja mukava teksti sen kaverina. Pidin erityisesti tuosta kohdasta "ystävällinen ja hiljainen kuvien töhertäjä". :)
VastaaPoistaHaluat oppia kertomasi mukaan kirjoittamaan blogia - tästä se nyt lähtee, onnea matkaan!