perjantai 4. maaliskuuta 2016

Kuluneen viikon kuulumiset

Heissan! :)


Toinen viikko työssäoppimista jo kulunut hurjaa tahtia ja tekemistä on riittänyt. Tämä viikko oli siinä mielessä mukavampi kuin edellinen, sillä paikkaan ja sen rutiineihin alkaa jo vähitellen tottua eikä ole niin jännittävää. :^)

Tekemistä on ollut.... vähän sitä samaa kuin viime viikollakin, kuten kankaiden järjestämistä ja pois heittoa ja käsityöluokan siivoamista. Mukaan mahtui myös yhden oppitunnin pitäminen :) Pidin kolmosluokkalaisten kuviksen tunneilla ohjaustuokion impressionismistä mikä meni loistavasti. Oppilaat tekivät hienoja töitä ja oivalsivat tekniikan hyvin. Seuraavana päivänä arvioinkin kaikkien tekemät työt :) Harmi ettei nyt niistä ole kuvia mitä laittaa, sillä pitää ensin kysyä lupa kuvien ottamiseen, mutta toivon mukaan loman jälkeen saisin otettua joistakin oppilaiden tekemistä töistä kuvia tänne blogiin.

Lisäksi toimin valokuvaajana koulussa järjestetyssä talentissa missä kuvasin oppilaiden esityksiä.
Jatkoin kutomista ja ohjasin kuviksen tunneilla. Laittelin valmiita töitä seinille.

Sellainen viikko :D Ja jotta tämä kirjoitus nyt ei ihan jää pelkäksi tekstiksi, otin kutomastani maskotista kuvan :)

(on vielä kesken)
 
Nyt on mukavaa mennä hiihtolomalle. Ja levätä kunnolla niin jaksaa jatkaa työssäoppimista ja kirjoitella tänne tapahtumia ja kuulumisia :) Parin viikon päästä kirjoittelen eli seuraavaan tekstiin,
 
moikka! :D :)

1 kommentti:

  1. Mukavan monipuoliselta kuulostaa työtehtäviesi kirjo! Ja tuo on totta, että kaikki tuntuu helpommalta, kun pääsee tutuksi ihmisten ja paikkojen kanssa.
    Mieti vielä, voitko lisätä tunnisteisiin muitakin sanoja kuin TOP? Esim. mitä tekniikoita olet käyttänyt yms. (valokuvaus, ohjaustoiminta, impressionismi jne.)

    VastaaPoista