perjantai 22. huhtikuuta 2016

Kahdeksas viikko- Uponneita laivoja

Heissan! :)


Viikko on taas mennyt hurjaa tahtia ja tekemistä on piisannut.
Kuvitusprojekti eteni tuntuvasti ja sainkin tällä viikolla tehtyä 6 uutta kuvaa + kansi. Olen tehnyt nyt tällä hetkellä 25 kuvaa kansi mukaan lukien. Vielä riittää hommaa... jotain 10 kuvaa vielä jäljellä ja myös tietokoneella tehtävä juttu. Olen varannut 3 viikkoa kuvien tekemiseen ja pari viimeistä viikkoa töiden kuvaukseen ja kirjan kokoamiseen.

Tässä muutama tämän viikon kuva :)






                                                            



Sain tiistaina tehtäväksi suunnitella ja pitää kuvistunnin 2. luokalle samalle päivälle. Tosiaan aihetta oli aika vähän aikaa keksiä, mutta kyllä se onnistui. Tunnin aiheeksi tuli mielikuvitus/satu maailma, joka toteutettiin vahaliiduilla ja vesiväreillä. Tunti sujui mainiosti ja oppilaat tekivät töitään. Ehkä parilla saattoi olla vaikeuksia keksiä aihetta, joten autoin siinä. Opin, että tunninpitäminen voi tulla hyvinkin lyhyellä varoitusajalla ja olisi myös hyvä tällaisia tilanteita varten varautua vaikka pitämällä muistiinpanoja mukana, jossa olisi vähän ideoita ja aiheita tunnin pitämistä varten. Ja olisi myös hyödyllistä, vaikka omassa koulussa harjoitella enemmän tällaisia tilanteita varten.
Itse voisin enemmän koota töitä ja niiden tekniikoita johonkin kansioon, niin olisi valmiina materiaalia.
Mielestäni on ollut mukavaa pitää luokille tähän asti joitain tunteja ja se on siinä mielestäni tärkeä taito, jos aikoo vaikka kuviksen opettajaksi. Siinä oppii paljon, kuten tunnin suunnittelua ja ohjausta ja myös tavoitteiden asettamista.

Olen myös autellut 3. luokan kuviksentunneilla äitienpäivä korttien kanssa. Korttiin askarreltiin tapetista kukka, joka liimattiin kortin kanteen. Tunnin lopussa otin kuvia viime kertaisista vesiväriharjoituksista, jossa aiheena oli uponnut laiva. 


                                                                                                                                                                 
Tässä on kuva 1-2 luokan tekemästä viidakko teemaisesta seinästä.
Oppilaat ovat ommelleet apinat ja tehneet myös koristeet.  Mielestäni värikäs ja hauska kokonaisuus. :)
  























Ja tänään olin mukana 5. luokan käsityö ja kuvistunneilla. Käsitöissä oli kankaan maalaamista ja kuviksessa maalailtiin viime viikkoisia savi eläimiä. Maalin kuivuessa oppilaat aloittivat uuden työn, jonka aiheena oli pointillismi. Ohjasin tekniikan kanssa ja myös autoin työn aiheen keksimisessä.

Tässä tämän viikon kuulumiset :) Ensi kertaan taas,
moikka! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti