Hei!
Toiseksi viimeinen viikko työssäoppimista on nyt takana päin ja niin kuin tämän päivityksen otsikko kertookin, sain ohjaustoiminnan näytön suoritettua. Pidin aiemmin näytön ensimmäisen osan, abstraktin tunnin 2. luokalle ja nyt oli näytön huipennus; sarjakuva aiheinen kuviskerho. Mielestäni se meni hyvin. Aluksi kerroin tehtävän; vähintään kolme ruutuinen sarjakuva ja aiheena oli kesä. Sitten oppilaat ryhtyivät toimeen. Seurasin oppilaiden työskentelyä ja annoin tarvittaessa neuvoja. Kaikki tekivät reippaasti ja hienoja sarjakuvia. :) Lopuksi jaoin kaikille palaute lapun. Sarjakuva kerta sai positiivista palautetta. Opin näyttöä tehdessäni paljon ja löytyi myös kehitettäviäkin asioita, joita voi pohtia seuraavien ohjaustilanteiden suunnitteluissa.
Viikon aikana kuvasin myös kuvituksen kuvat ja muokkasin niitä. Tänään aloitin tekemään niistä diaesityksen, joka sitten jaetaan kaikille.
Olen auttanut kevätjuhla askarteluissa, johon kuuluu kukkien tekeminen saliin koristeeksi.
Lisäksi lähdin suunnittelemaan keväistä kantta koulun rehtorin kirkossa pidettävän läksiäiskonsertin ohjelmaa varten.
Tässä on muutama luonnos. Päädyin lopulta tekemään kannen tuosta lintu aiheisesta kuvasta.
Kirjoittelen taas ensi viikolla! :)
Heippa taas, Elli!
VastaaPoistaOlet ollut kyllä mahtavan aktiivinen koko topin ajan sekä siellä että täällä blogin puolella!
Ja tuo sun kuvitushomma on niin HIENO, aivan mahtavat värit ja tärkeä aihe!