lauantai 1. lokakuuta 2016

Maisema vesivärein

Hellou! :)

Taas olen raahautunut koneen ääreen kirjoittamaan blogi päivitystä työn esittelystä. :) Tällä kertaa esittelyssä on isälleni syntymäpäivä lahjaksi tehty vesivärimaalaus. 

Lahjan tekeminen alkoi ensin mietiskelyllä ja ideoimisella, millainen siitä tulisi. Sitten mieleeni juolahti, että se voisi olla maisema, jonka isä on kuvannut.


Tässä on kuva maisemasta, jonka isäni on kuvannut pienoisen kävelymatkan päässä kotiamme. Päätin tehdä tästä kuvasta maalauksen, sillä siinä oli paljon hienoja elementtejä, kuten vesi, taivas pilvineen ja tuo kivi tuossa etualalla. Halusin tehdä sen vesiväreillä, joilla saa hyvin kevyttä ja kuultavaa jälkeä, mikä sopisi hyvin kuvaan. 








Vieressä yksi työvaihe. Siinä olen keskittynyt enemmän kiven pinnan maalaamiseen ja tummien kohtien tekemiseen. Veden heijastuksia maalasin tässä vaiheessa "luonnostellen" ja taivaaseen olen lisännyt enemmän sinistä. Ennen tätä vaihetta olin laveerannut veden, taivaan, lehdet ja kiven ohuesti joillakin sävyillä. Maalasin kuvaa A4 kokoiselle akvarelli paperille.






 
 
 
 





Toinen kuvaamani työvaihe on tässä. Nyt olen jatkanut maalausta vähän laajemmin. Kiveä muuttelin ja maalasin siihen lisää sävyjä pistemäisesti. Puun lehtiä maalasin enemmän ja sekoitin eri vihreiden tummia ja vaaleita sävyjä. Taivasta ja veden pintaa jatkoin väri kylläisimmillä pensselin vedoilla. Hahmottelin myös enemmän veden pinnasta heijastuvia pilviä.
Alla on valmis lopputulos, johon olen erittäin tyytyväinen. Maalaus poikkeaa yleisimmistä töistä mitä teen, joten tämän työn maalaaminen oli mukavaa vaihtelua. Voisin jatkossakin tehdä enemmän tämän kaltaisia maalauksia ja piirroksia.


 
Annoin teoksen isälleni lahjaksi hänen syntymäpäivänään. Hän piti siitä kovasti ja laittoi sen kehyksiin olohuoneen seinälle. :)
 
 
Tässä kaikki tällä kertaa!
 
Heissan! ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti